Hyppää sisältöön
Elina Arponen, Quicksave

Peliyritykselle henkilöstö on kaikki kaikessa: Yksi vakuutustuote herätti heti kiinnostuksen

7.10.2024

Pula osaavista työntekijöistä on yksi suurimpia yritysten kasvun pullonkauloja vuodesta toiseen.

Pelialalla kilpailu osaajista on erityisen kovaa. Pienemmillä yrityksillä keinovalikoiman pitää olla laaja, jotta tiimeihin saadaan houkuteltua parhaat kyvyt ja heidät myös sitoutettua.

Helsinkiläisen Quicksaven perustajajoukko on pelialalla tuttu, sillä he ovat jo kertaalleen myyneet yrityksensä. Toimitusjohtaja Elina Arposen mukaan Quicksavessa on onnistuttu hyvin uusien työntekijöiden palkkauksessa. Osa työntekijöistä nimenomaan haluaa tulla nopeasti kehittyvään startupiin töihin. Lisäksi johto on pystynyt sitouttamaan henkilöstön, sillä vaihtuvuus on ollut vähäistä.

Yksi sitouttamisen keinoista on nopeuttaa työntekijöiden pääsyä hoitoon, jos sairaus iskee. Sillä on vaikutusta myös yrityksen tulokseen. Jokainen yrittäjä voi käydä laskemassa, minkälainen kustannus sairauspoissaoloista kertyy yritykselle vuodessa.

– Henkilöstö on meille tärkein juttu. Ei ole kenenkään etu, jos hoitoonpääsy pitkittyy. Olemme olleet jo vuosia Fennian asiakkaina, koska sieltä on löytynyt meille oikeita ratkaisuja. Yksi niistä on uusi Yrityksen Sairausturva Plus, jonka kattavuus on hyvä. Mukana vakuutuksessa on lisäturvana myös henkisen hyvinvoinnin puolta, Arponen kertoo.

Fennian Yrityksen Sairausturva Plus on lisäturva sairastumisen ja tapaturmien varalle niin työ- kuin vapaa-aikana. Kyseessä on ryhmäsairauskuluvakuutus, jonka hankkiminen edellyttää vain lain määräämän pakollisen työterveyshuollon. Vakuutukseen voi valita eri lisäominaisuuksia.

Yritys saa myös vapaasti päättää, missä sillä on sopimus henkilökunnan työterveydestä. Kun työntekijä sairastuu, hän soittaa FenniaHoitajalle, joka kartoittaa hoidon tarpeen, antaa kotihoito-ohjeita ja varaa tarvittaessa lääkäriajan. FenniaHoitaja on saanut paljon kiitosta.

Yrityksen Sairausturva Plus on tarkoitettu yrityksille, joiden työntekijämäärä on 3–30 henkeä.

– Olemme kyllä tyytyväisiä Fennian asiakkaita, sillä sieltä on saatu aina hyvää palvelua, Arponen kiteyttää.

Yrityskulttuurin pitää olla kunnossa

Quicksavessa työntekijöiden palkkaukseen kiinnitetään paljon huomiota. Toimitusjohtajan mukaan yritykseen toivotaan henkilöitä, jotka pystyvät itsenäisesti tekemään töitä ja tulevat muiden tiimiläisten kanssa toimeen. Heidän täytyy tuottaa tulosta, mutta olla samalla luovia.

– Meillä on töissä 15 henkeä ja kansallisuuksia on useita. Jokaisen taustat ovat erilaiset. Kerromme heille haastatteluvaiheessa, minkälainen tämä yritys on, vapauksista, vastuista, visiosta sekä tavasta toimia. Yhtä hakijaa haastattelee aina useampi henkilö. Oikea yrityskulttuuri on meille todella tärkeä, Arponen listaa.

Tiimien vetäjät kuuntelevat herkästi myös työntekijöiden toiveita. Lisäksi yritys järjestää neljä kertaa vuodessa tiimipäivät, jolloin kaikki tulevat paikanpäälle Helsinkiin. Silloin hauskanpito on keskiössä.

Unelmana on valloittaa maailma

Quicksaven tekemiä pelejä julkaistaan eri applikaatioissa. Pelialustoja on muun muassa Facebookissa, Zoomissa, YouTubessa ja New York Timesin sivuilla. Lisäksi yhtiö kehittää ja myy työkaluja, joiden avulla verkkomaailmaan voi luoda näyttäviä ja interaktiivisia toteutuksia ilman koodaustaitoja.

Tavoitteet ovat kovat.

– Olemme alusta asti lähteneet valloittamaan html-pelimaailmaa globaalisti. Tällä hetkellä pelit tuovat liikevaihdosta noin puolet, mutta teknologiapuoli on veturi. Näemme työkalujen lisensoinnissa paljon kasvumahdollisuuksia. Niitä voidaan käyttää myös pelialan ulkopuolella, Arponen sanoo.

Työkalujen lisensoinnissa yrityksen tulovirta on säännöllistä. Pelimaailmassa kilpailu pelaajien suosiosta on puolestaan raakaa, kun uusia pelejä julkaistaan jatkuvana virtana.

– Peliä täytyy kehittää jatkuvasti ja mitata tuloksia. Pyrimme saamaan ensimmäisen version pelaajien testiin mahdollisimman nopeasti, jonka jälkeen peliä päivitetään palautteiden pohjalta. Laatuvaatimus on iso. Hyvässä pelissä käyttökokemus on kaikki kaikessa ja sisällön pitää olla hauska, Arponen luettelee.

Varaa aika verkkotapaamiseen