Hyppää sisältöön
Marta Backlund

Perheomisteinen lääkärikeskus arvostaa Fennian apua: Meillä on sama arvomaailma

28.8.2024

Riskeihin varautuminen ja huolenpito ovat tärkeässä osassa varsinkin, kun puhutaan kasvuvaiheessa olevasta yhtiöstä. Näin yrityksen johto pystyy keskittymään liiketoiminnan kehittämiseen.

Yksityinen lääkärikeskusyritys Wellmedic aikoo avata lokakuussa jo kuudennen toimipisteen, tällä kertaa Tammisaaressa.

Laajentumisvauhti on neljä vuotta toimineelle yritykselle kova. Wellmedicin nykyiset toimipisteet sijaitsevat Pohjanmaalla Mustasaaressa, Vaasassa, Vöyrissä ja Oravaisissa sekä Uudellamaalla Karjaalla. Samalla perheyhtiön liikevaihto on noussut harppauksin yli kolmeen miljoonaan euroon, ja työntekijämäärä on kasvanut 45:een. Heistä osa on ammatinharjoittajia.

– Kasvu on aina vaikeaa ja sen takia meillä pitää olla oikeat strategiset yhteistyökumppanit. Fennia on vakuutusyhtiöistä paras kumppani, koska siellä jaetaan sama arvomaailma. Haluamme molemmat auttaa yrittäjiä ja heidän työntekijöitään, kertoo toimitusjohtaja Marta Backlund.

Toimitusjohtaja viittaa auttamisella lääkärikeskuksen tarjoamiin työterveyshuollon, sairaanhoidon ja erikoishoidon palveluihin. Fennia on puolestaan vakuuttanut yrittäjiä, heidän perheenjäseniään, työntekijöitä sekä yrityksiä yli 140 vuotta.

– Arvostan todella paljon sitä, että saan yhteyshenkilöni Fenniasta helposti kiinni ja hän auttaa monessa asiassa. Olemme valinneet työntekijöillemme muun muassa laajennetun tapaturmavakuutuksen, joka kattaa myös vapaa-ajan. Lisäksi meillä pitää olla potilasvakuutukset kunnossa ja tietoturvavakuutus on yritykselle niin ikään kriittinen, Backlund luettelee.

Fennian underwriterin Artturi Mikkosen mukaan tietoturvavakuutus on vain muutamalla prosentilla yrityksistä. Esimerkiksi Fennian tietoturvavakuutuksen avulla yritys varautuu kuluihin ja minimoi vahinkoja, joita syntyy haittaohjelmista, palvelunestohyökkäyksistä, tietovarkaudesta tai inhimillisistä virheistä. Hän on listannut myös tärkeimmät varautumiskeinot verkkohyökkäyksiä vastaan.

Sitouttaminen ja hyvinvointi tärkeitä kilpailuetuja

Wellmedic on kolmen perheen omistama yritys. Backlund on yksi osakkaista, vaikka hänellä itsellä ei ole lääkärikoulutusta. Toimitusjohtaja on koulutukseltaan ekonomi.

Wellmedicin syntyhistoria ajoittuu pahimpaan korona-aikaan, mutta omistajat tunnistivat jo aiemmin terveydenhuollon haasteet Suomessa. Korona-ajan jälkeen hoitojonot ovat vain kasvaneet.

Markkinat muuttuvat ja kysyntää riittää, mutta yksi lääkärikeskuksen kasvun kulmakivistä on henkilöstö. Alalla vallitseva henkilöstöpula voi olla myös kasvun pullonkaula. Lääkäreitä on yritetty houkutella varsinkin pienille paikkakunnille töihin kovalla rahalla. Wellmedicissä palkkakilpailuun ei ole lähdetty.

– Henkilökunta on ehdottomasti suurin voimavaramme ja menestyksemme riippuu täysin heistä, Backlund sanoo.

– Meidän lupauksemme on antaa lääkäreille töiden sijaan enemmän vapaa-aikaa, jos he tulevat meille töihin. Työajoista voi sopia joustavasti. Vitsailemme, että otamme täällä vähän rauhallisemmin. Hyvinvoinnista huolehtiminen on todella tärkeää. Se on itse asiassa yksi suurimmista kilpailueduistamme, hän jatkaa.

Henkilökunnan hyvinvoinnista ja sitouttamisesta puhuvat nykyään monet yrittäjät toimialasta riippumatta. Esimerkiksi lappilainen perheyritys Potma kehitti keinot palkita ja sitouttaa henkilöstönsä Fennian ryhmäeläkevakuutuksen avulla.

Wellmedic on löytänyt markkinaraon Suomen ruotsinkielisiltä paikkakunnilta, mutta yhtiö aikoo tulevaisuudessa laajentaa muualle Uudellemaalle.

– Uudellamaalla asuu paljon ihmisiä, joiden äidinkieli ei ole suomi tai ruotsi. Se on mahdollisuus. Esimerkiksi meidän Vaasan toimipisteellämme puhutaan jo yhdeksää kieltä, Backlund sanoo.

Varaa aika verkkotapaamiseen