Hyppää sisältöön
Olli Linkvist, Linex-Boat.

Venevalmistaja myy luksusta vapaa-aikaan – Nyt yrittäjä antaa tärkeän neuvon lomasta ja jaksamisesta

28.6.2024

Loma ja vapaa-aika ovat elintärkeitä työn kuormituksesta palautumiseen. Olli Lindkvist on itse oppinut palautumisen arvon vasta 40 yrittäjävuoden jälkipuoliskolla, vaikka hänen yrityksensä Linex-Boat myy asiakkaille vapaa-aikaan luksusta eli laadukkaita veneitä.

– Nuorempana ei ollut välillä lainkaan vapaa-aikaa, enkä ehtinyt hoitaa edes lapsia. Se on harmittanut jälkikäteen. Nykyään voin ottaa kesken päivän puolen tunnin tirsat, jos sattuu väsyttämään, Lindkvist kertoo.

Päiväunien lisäksi hän lataa akkuja mökillä nikkaroiden, matkailuauton ratissa ja Espanjan lämmössä. Muutos aiempaan on ollut valtava.

Yrittäjän työkuormaa on helpottanut viisi vuotta sitten toteutettu sukupolvenvaihdos, jonka seurauksena Lindkvist siirtyi hallituksen puheenjohtajaksi. Simon Lindkvist on nykyään perheyrityksen toimitusjohtaja.

– Poika päättää asioista, mutta minulla itselläni on veto-oikeus. Jos olemme asioista eri mieltä, niin pojan päätöksellä mennään.

Loman vaikutuksista palautumiseen on kertonut muun muassa Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija ja psykologi Anniina Virtanen. Hän on listannut viisi vinkkiä hyvään lomaan.

Etenkin kesälomaan liittyy paljon odotuksia. Siitä huolimatta 14 prosenttia yrittäjistä ei lomaile kesällä lainkaan. Syitä tähän ovat liiketoiminnan sesonkiluonteisuus tai heikko taloudellinen tilanne. Tiedot pohjautuvat Suomen Yrittäjien viime vuonna tekemään Yrittäjägallup-kyselyyn.

Lindkvist antaa neuvon niille yrittäjille, joita kesäsesonki ei kosketa:

– Linex-Boatissa on ollut ovet kiinni koko heinäkuun viimeiset kymmenen vuotta. Lomat kannattaa pitää kerralla pois, eikä ajaa puolivaloilla montaa kuukautta. Kassalaskelmissa täytyy varautua lomiin reilusti etukäteen, hän sanoo.

Konkurssi, palkinto, finanssikriisi ja menestys

Yrittäjän arki on tunnetusti tunteiden vuoristorataa, johon kuuluvat vastoinkäymisten sietäminen ja onnistumisen ilo.

Lindkvist on kokenut tunneskaalan kaikki ääripäät. 1990-luvun lamavuosina pankki ajoi kaksi hänen kolmesta yrityksestään konkurssiin, mutta vuonna 2008 hänet valittiin jo Suomen parhaaksi yritysjohtajaksi.

– Olimme rakentaneet uuden tehtaan, kun Suomen markka devalvoitiin ja tuli valuuttakellunta. Seitsemän miljoonan tehdasinvestoinnista tulikin 14 miljoonan investointi. Syy konkurssiin oli se, etteivät vakuudet riittäneet. Vain Linex-Boat jäi kolmesta yrityksestä jäljelle. Se oli kova paikka, kun pankkikortista lähtien kaikki vietiin. Mietin puoli vuotta, mitä teen, yrittäjä muistelee.

– Aloitin veneiden tekemisen sen jälkeen yksin isän ollessa apuna ja pääsin miljoonaveloista eroon kuudessa vuodessa. Yritysjohtaja-titteli oli balsamia haavoille, hän jatkaa.

Finanssikriisi oli niin ikään Linex-Boatille koettelemus. Laman kokeneena Lindkvist tiesi, että alas mennään ja vauhdilla.

– Liikevaihto romahti 15 miljoonasta eurosta viiteen miljoonaan. Samalla henkilöstömäärää piti vähentää reilusti. Onneksi kassa oli kunnossa ja reagoimme nopeasti tilanteeseen. Yksi yrittäjien yleisimpiä virheitä on tehdä ikävät päätökset liian myöhään.

Riskienhallinta on tärkeä osa arkea

Vastoinkäymisistä pitää oppia. Lindkvistin oppi oli: kassa, kassa ja kassa. Se on kaiken a ja o liiketoiminnan jatkuvuuden kannalta. Toinen oppi oli alkaa tehdä omassa kokoluokassa kalliita veneitä, jolloin laatu ratkaisee.

Linex-Boatin valmistamat Nord Star -veneet maksavat jopa miljoona euroa riippuen varusteista. Samalla venekoko on vuosien aikana kasvanut. Veneistä 90 prosenttia myydään ulkomaille, kuten Japaniin ja Englantiin. Myös Aasian suunta on tärkeä markkina-alue.

– Teemme kilpailijoihin verrattuna vähän erilaisia veneitä, sillä ne näyttävät viranomaisveneiltä. Asiakkaat ovat vaateliaita, eivätkä isot venetehtaat pysty vastaamaan asiakkaiden toiveisiin räätälöinnistä. Me pystymme, Lindkvist kertoo.

Kokkolan ympäristöön on vuosien aikana syntynyt vahva veneklusteri. Linex-Boatin lisäksi alueella on muitakin tunnettuja venevalmistajia ja laaja alihankintaverkosto.

Linex-Boat on investoinut finanssikriisin jälkeen 5–6 miljoonaa euroa tuotantoon ja venemuotteihin. Se on paljon rahaa vajaat kymmenen miljoonaa liikevaihtoa tekevälle yritykselle. Tehtaalla on myös testaushalli, jossa voi testata jopa 42-jalkaisia veneitä.

– Kun siirrämme tavaraa, sen arvo voi olla 1–2 miljoonaa euroa. Vakuuttaminen on kaiken kulmakivi, sillä riskit ovat isot. Tiedän, että jotkut yritykset säästävät vakuutuksissa. Jos bisnes on niin tiukkaa, niin sitten kannattaa keksiä jotain muuta, Lindkvist sanoo.

Linex-Boat on ollut Fennian asiakas 15 vuotta. Yrittäjän mukaan asiakassuhde perustuu henkilökohtaiseen luottamukseen.

– Kaikki on sujunut koko ajan joustavasti ja yhteyshenkilön saa kiinni aina tarpeen vaatiessa. Se on arvokasta.

Varaa aika verkkotapaamiseen