Hyppää sisältöön

Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto 2024: Ikkunayrityksen menestys ratkaistaan asiakkaan kotona, uskoo Karelia Ikkuna Oy

12.10.2024

”Yritystoiminta perustuu hyvään maineeseen ja se, miten ikkunayritys toimii asiakkaan kotona, on ensiarvoisen tärkeää. Meillä on hyvät edustajat ja asennuskumppanit sekä korkealaatuiset tuotteet, jotka toimitamme aikataulussa. Se on menestyksemme salaisuus”, sanoo Karelia Ikkunan toimitusjohtaja Otto Ahtonen. 

Karelia Ikkuna on Suomen suurin kotimaisessa omistuksessa oleva ikkunavalmistaja, jolla on tuotantoa Joensuussa ja Hartolassa. Yrityksen perustivat vuonna 1991 Kauko Ahtonen ja Vesa Silvennoinen. Kuusi vuotta sitten sukupolvenvaihdos vietiin loppuun. Karelia Ikkunan toimitusjohtajuus siirtyi Kauko Ahtoselta hänen pojalleen, Otto Ahtoselle. Tytär Elli Ahtonen työskentelee yrityksessä talouspäällikkönä. Molempien perheiden muutkin lapset ovat yrityksessä aktiivisesti mukana. 

Alkuvuosina yrityksen tulovirta muodostui pientalojen ikkunasaneerauksista. ”Voisi sanoa, että yhtiö erikoistui räätälöityyn massatuotantoon. Meillä oli tiettyjä ikkunaprofiileja, joita sitten toimitimme asiakkaiden mittojen mukaan muokattuna”, Kauko Ahtonen kertoo. 

Yritys kasvoi ensimmäiset kaksi vuosikymmentä tasaisesti 10–20 prosentin vuosivauhtia, mutta vuosituhannen vaihteessa lähdettiin etsimään keinoja tehostaa tuotantoa.  

”Meillä on ollut toimintamallina alusta asti niin sanottu virtaava ikkunakohtainen tuotanto. Emme tee kasoja, vaan osat kulkevat tuotannon läpi ja ne kootaan suoraan asiakkaalle lähteväksi paketiksi. Löysimme tällaiseen toimintafilosofiaan sopivan konevalmistajan vasta 2000-luvun lopussa”, Kauko Ahtonen kertoo. 

Otto Ahtosen mukaan ikkunatehtaissa saattoi vielä 90-luvulla yhden ikkunayksikön läpimenoaika tuotannossa olla kaksi viikkoa. ”Tällä hetkellä meillä on ikkunan läpimenoaika parhaimmillaan neljä tuntia. Tuotannon tehokkuudessa on siis tapahtunut valtava harppaus.” 

Uusien koneiden myötä yrityksen kasvu vauhdittui 2010-luvulla. Samalla toiminta alkoi muuttua pientalosaneerauksista kohti suurempia taloyhtiösaneerauksia, ja yksittäisten tilausten koko kasvoi merkittävästi. 

Viimeisin isompi investointi on neljän vuoden takaa, jolloin päätettiin aloittaa parvekkeenovien valmistus Hartolassa. 

Karelia Ikkuna on ollut myös edelläkävijä vastuullisuudessa. ”Aloitimme jo 1990-luvulla ensimmäisenä tehtaana Suomessa käyttää vesiohenteisia ikkunamaaleja”, Otto Ahtonen kertoo. 

Tavoitteena suurin ja tervein 

Otto Ahtonen nostaa yhdeksi tärkeäksi menestystekijäksi hyvät yhteistyökumppanit. ”Ikkunat asennetaan paikalleen ihmisten koteihin ja se, miten siellä toimitaan, on menestyksen kannalta erittäin tärkeää. Meillä on todella pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita, joihin voimme luottaa.” 

Hän näkee yrityksen tulevaisuuden positiivisena. Kasvumahdollisuuksia on Suomessa eikä vientikään ole poissuljettua. ”Emme silti ole asettaneet tavoitteeksemme olla Suomen suurin, vaan Suomen tervein ja paras ikkunayritys. Haluamme palvella asiakkaitamme yhä paremmin, niin tuotteiden laadulla kuin yhteistyöverkostolla. Lisäksi haluamme olla henkilökunnalle paras työpaikka, sillä se on toimintamme jatkuvuuden kannalta ensisijaisen tärkeää.” 

Ahtoset arvostavat suuresti Valtakunnallista yrittäjäpalkintoa.  

”Tällainen tunnustus, joka palkitsee pitkäaikaisen toiminnan, tuntuu sydäntä lämmittävältä. Suuret kiitokset yrittäjäkollegoille!” 

Kauko Ahtonen uskoo, että kun löytää toimialan, josta on innostunut ja jota haluaa kehittää jatkuvasti, niin loppu tulee itsestään: työt maistuvat ja asiakkaat ovat tyytyväisiä. 

Kauko Ahtosen mukaan Pohjois-Karjala on ollut hyvä paikka yrittää ja hyvää henkilökuntaa on ollut helppo saada. ”Oma kokemus on, että pohjoiskarjalaista työtä arvostetaan ympäri Suomea. On ollut hyvä mennä toimimaan muualle Suomeen. Kun asiakkaat kuulevat, että ikkunat tulevat Pohjois-Karjalasta, heille syntyy heti luottamus”, Kauko Ahtonen hymyilee. 

Karelia Ikkunassa vietiin sukupolvenvaihdos loppuun kuusi vuotta sitten. Perustaja Kauko Ahtosen poika Otto Ahtonen työskentelee yrityksen toimitusjohtajana ja tytär Elli Ahtonen talouspäällikkönä.

Karelia Ikkuna Oy 

Perustettu: 1991 

Pääomistaja: Ahtosen ja Silvennoisen perheet 

Toimitusjohtaja: Otto Ahtonen 

Kotipaikka: Joensuu 

Työntekijöitä: 70 

Liikevaihto: 30 M€ 2023 

Liiketulos: 3,7 M€ 2023 

Auttoiko tämä sinua?

Jaa