Yhteiseen kotiin kullan kanssa – miten vakuutusasiat pitää hoitaa? Fanni vastaa
1.9.2020
Hei Fanni! Olemme rakkaani kanssa päättäneet ottaa suhteessamme seuraavan askeleen ja suunnittelemme yhteenmuuttoa. Uuden asunnon vakuutusasiat ovat kuitenkin vielä hoitamatta. Meillä kummallakin on omat kotivakuutukset, johon liittyen minulla on pari kysymystä. Ensinnäkin, korvaako kotivakuutus, jos irtaimisto vahingoittuu muuton aikana? Toisekseen, mihin asti meidän on syytä pitää omat kotivakuutukset ja milloin yhteisen vakuutuksen olisi syytä astua voimaan? Yst. terv. nimim. Järki_ja_tunteet
Hei Järki_ja_tunteet,
Heti alkuun onnittelut uudesta elämänvaiheesta! Voi pojat, rakkaus se vasta on seikkailu ja te kaksi sen äärellä uutta yhteistä lukua kirjoittamassa.
Muuttoon liittyvät vakuutusasiat ovat onneksi melko yksinkertaisia. Kotivakuutus toden totta korvaa irtaimistolle sattuneet vahingot myös muutossa – edellyttäen tietysti, että se on voimassa. Suosittelenkin, että yhteinen, uutta kotia varten hankittu vakuutus astuu voimaan viimeistään muuttopäivänä. Näin kaikella muutettavalla omaisuudella on vakuutusturva riippumatta siitä, miten olette aikaisemmin henkilökohtaiset vakuutusasianne hoitaneet. Jos muutatte tavaroita sisään vähitellen, voi uuden kodin kotivakuutuksen asettaa alkamaan myös muutamaa päivää ennen muuttoa.
Yhdessä asuvalle pariskunnalle riittää yksi kotivakuutus. Ette siis tarvitse henkilökohtaisia vakuutuksia siinä vaiheessa, kun asetutte uuteen kotiin. Henkilökohtaiset vakuutukset voi asettaa loppumaan samana päivänä kuin yhteinen kotivakuutus astuu voimaan.
Yhteistä elämää aloittaessa on hyvä käydä läpi myös muutamia pitkän tähtäimen suunnitelmia. Pidättekö matkustelusta? Matkavakuutuksesta saattaa olla hyötyä. Oletteko eläinrakkaita? Yhteisen lemmikin hankkimisesta haaveilevalle pariskunnalle suosittelen eläinvakuutuksen ottamista. Yhteisiin seikkailuihin löytyy levollisuutta myös Terveyden Turva -vakuutuksesta.
Ja viimeinen tärkeä muistutus: yhteisen kodin ja asuntolainan lisäksi te rakastavaiset voitte jakaa myös henkivakuutuksen.
Kun vakuutukset on hoidettu kuntoon, on helppo luottaa, että asiat menevät hyvin niin muuton kuin yhteisen tulevaisuudenkin suhteen.
Säännöllisistä halaushetkistä muuttokiireiden keskellä muistuttaen,
Fanni
Lue lisää
Auttoiko tämä sinua?
Jaa