Hyppää sisältöön
Lasse Kurrosen, Laitex Oy.

Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto 2024: Vihreä siirtymä nosti Laitex Oy:n kasvu-uralle

12.10.2024

Lappeenrantalainen Laitex Oy muuttui konepajasta teknologiayhtiöksi ja on erikoistunut toimittamaan materiaalinkäsittelyjärjestelmiä. Tulevaisuuden kasvunäkymät vihreän siirtymän valtavalla markkinalla ovat yritykselle lupaavat.

Laitex on kohta 40-vuotias materiaalinkäsittelyteknologiaa valmistava perheyritys Lappeenrannasta. Yhtiö tarjoaa myös elinkaaripalveluja laitteiden ja järjestelmien kunnossapitoon sekä nykyaikaistamiseen maailmanlaajuisesti. Toimituksia on tällä hetkellä yli 80 maahan.

Laitex Oy:n perusti vuonna 1986 Kari Kurronen yhdessä Tauno Tanskasen kanssa. Nykyään Laitex on puhtaasti Kurrosen perheen omistuksessa. Toiminnan alkuaikoina päätuotteena olivat kuljettimet. Ne ovat yhä tärkeä osa toimintaa, vaikka Laitex onkin nykyään enemmän teknologia- kuin konepajayhtiö.

”Strategian muutos alkoi 2010-luvun lopussa. Käytännössä tämä tarkoitti, että konepajan kapasiteetti pidettiin suurin piirtein ennallaan, mutta insinöörien ja suunnittelijoiden määrää tuotekehittelyssä kasvatettiin vahvasti”, kertoo Laitexia vuodesta 2016 toimitusjohtajana luotsannut Lasse Kurronen.

Uusi strategia osoittautui oikeaksi. Viimeisen viiden vuoden aikana Laitexin liikevaihto on kasvanut noin 300 prosenttia ja asema on vakiintunut kansainvälisillä markkinoilla, etenkin Euroopassa. Laitexin asiakkaat ovat pääasiassa isoja kansainvälisiä toimijoita, kuten Valmet, Andritz, Metso ja UPM Kymmene.

Laitex kohtasi yhden historiansa suurimmista kriiseistä, kun Venäjä hyökkäsi vuonna 2022 Ukrainaan.

”Liikevaihdostamme hävisi päivässä noin 20 prosenttia, kun liiketoiminnot Venäjällä laitettiin kiinni. Samaan aikaan huomasimme kuitenkin, että pitkään puhuttu vihreä siirtymä lähtee oikeasti vetämään Euroopassa. Sen ansiosta pystyimmekin nopeasti paitsi kuromaan liikevaihdon menetyksen kiinni, myös kasvamaan sen yli”, Kurronen kertoo.

Suurin osa Laitexin tuotekehityksestä tehdään yhteistyössä asiakkaan kanssa. ”Vihreän siirtymän myötä kaikki joutuvat oppimaan uusia asioita, kun fossiilisten materiaalien sijaan käsitellään biomateriaaleja sekä rakennetaan erilaisia hiilidioksidin talteenottoratkaisuja. Asiakkaat tuntuvat luottavan meihin, sillä yli 90 prosenttia asiakkaistamme tekee uusia tilauksia. Brändilupauksemme on ”Flow must go on”, joka kertoo myös nopeudesta ja joustavuudesta, joilla asiakkaitamme palvelemme”, Kurronen sanoo.

Vihreässä siirtymässä valtava kasvumahdollisuus

Toimitusjohtaja Lasse Kurronen näkee Laitexin tulevaisuuden erittäin valoisana. ”Niin kauan kuin tarvitaan energiaa ja koneet pyörivät, tarvitaan myös materiaalinkäsittelyä. Se vain muuttaa koko ajan muotoaan ympäristöystävällisempään suuntaan. Me haluamme olla muutoksessa aallon harjalla.”

Laitexin liikevaihto on tällä hetkellä 26,2 miljoonaa euroa. Vihreä siirtymän markkina on Kurrosen mukaan niin valtava, että ei ole olemassa mitään estettä, etteikö Laitex voisi kasvaa sadan tai jopa 500 miljoonan euron liikevaihtoa tekeväksi yritykseksi.

Kurronen sanoo, että Valtakunnallinen yrittäjäpalkinto on todella hieno ja tärkeä tunnustus niin yrittäjäperheelle kuin koko henkilökunnalle.

”Olemme tehneet valtavasti töitä ja tällainen tunnustus antaa voimia, että jaksamme jatkaa huomennakin. Lisäksi koen, että palkinto on tunnustus koko Etelä-Karjalalle. Viime vuodet ovat olleet rankkoja, kun idässä tapahtuu mitä tapahtuu. Mutta tämä on yksi todistus siitä, että Etelä-Karjala on loistava paikkaa elää ja yrittää.”

Lasse Kurrosen, Laitex Oy.

Laitexin liikevaihto on kasvanut Lasse Kurrosen luotsauksessa 300 prosenttia viiden vuoden aikana. Vihreä siirtymä on tarjonnut vahvan kasvupohjan.

Laitex Oy

Perustettu: 1986
Pääomistaja: Kurrosen perhe
Toimitusjohtaja: Lasse Kurronen
Kotipaikka: Lappeenranta
Työntekijöitä: 116
Liikevaihto: 26,2 M€ 2023
Liiketulos: 1,6 M€ 2023

Auttoiko tämä sinua?

Jaa