Missä urheilulajissa sattuu eniten tapaturmia? Fanni vastaa
31.5.2023
Hei Fanni!
Meidän perheessä ollaan aktiivisia niin työssä kuin vapaa-ajalla: puolisoni on yrittäjä ja personal trainer, itse harrastan suunnistusta seuratasolla. Lapsistamme yksi pelaa jalkapalloa kolme kertaa viikossa ja toinen harrastaa balettia.
Minua kiinnostaisi kuulla vakuutusyhtiön taholta, että missä urheilulajissa sattuu tilastollisesti eniten tapaturmia? Mietimme myös, että millaiset urheiluvakuutukset meidän perheellämme olisi syytä olla?
Meillä oli mielestämme vakuutukset kunnossa, kunnes perhetuttumme mainitsi, ettei tavallinen sairauskuluvakuutus välttämättä riitä korvaamaan urheilun parissa sattunutta tapaturmaa.
Terveisin,
Liikkuvat Leinoset
Arvon Liikkuvat Leinoset!
Onpa kiva kuulla miten aktiivisesti teillä liikutaan! Totuus on, että tapaturmia ja loukkaantumisia sattuu kaikissa liikuntalajeissa, ja niitä voi myös ehkäistä kun pitää pari vinkkiä mielessä. Mutta palataan niihin myöhemmin.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuoden 2017 Suomalaiset tapaturmien uhreina -raportin mukaan meille tapahtuu nyrjähdyksiä, venähdyksiä, sijoiltaanmenoja tai lihasvammoja eniten seuraavissa urheilulajeissa:
- kuntoliikunnassa, esim. lenkkeillessä, kävellessä ja sauvakävellessä
- kuntosaliharjoittelussa
- jalkapallon parissa
- pyöräillessä
- salibandyn tiimellyksessä.
Vastauksena kysymykseesi kattavasta vakuutusturvasta perheellesi:
Personal trainerina ja yrittäjänä työskentelevä puolisosi on luultavimmin vakuuttanut itsensä yrittäjänä, jolloin hänen vakuutuksensa todennäköisesti kattaa mahdolliset työssä tapahtuvat tapaturmat. Tämä kannattaa kuitenkin varmistaa, jos asiasta on pienintäkään epäselvyyttä. Fennian yrittäjän tapaturmavakuutuksilla hän voi turvata sekä työ- että vapaa-ajan erittäin kattavasti.
Tutustu yrittäjän vakuutuksiinItse kerroit harrastavasi suunnistusta seuratasolla. Suosittelemme sinulle tapaturmavakuutusta ja siihen urheilulaajennusta. Ilman laajennusta tapaturmavakuutus on voimassa vain oman kunnon ylläpitämiseksi harrastamassasi kuntoliikunnassa, ei seuratasoisesti harrastaessa.
Kerroit, että lapsistanne yksi harrastaa jalkapalloa. Mikäli tämä harrastus tapahtuu jonkin joukkueen puitteissa suosittelen varmistamaan, että lapsi on vakuutettu tapaturman varalta joukkueen puolesta. Mikäli lasta ei ole vakuutettu esimerkiksi joukkueen puolesta, suosittelemme hänelle tapaturmavakuutusta. Alle 20-vuotiaat eivät tarvitse erillistä urheilulaajennusta, sillä heillä Fennian sairaus- ja tapaturmavakuutukset ovat voimassa kaikenlaisessa urheilussa.
Balettia harrastavaa lastanne koskee sama ohje kuin jalkapalloilijan kohdalla. Fennian tapaturmavakuutuksen avulla saatte mahdollisen tapaturman sattuessa nopeasti hoitoa ja pääsette takaisin rakkaan lajin pariin.
Laske hinta ja osta tapaturmavakuutusJa hei, ne vinkit miten voit ennaltaehkäistä liikunnasta johtuvia loukkaantumisia:
- Älä tee rankkaa treeniä väsyneenä.
Väsyneenä suunnistaessasi saatat esimerkiksi kompastella herkemmin. Rankan treenin sijasta suosittelen kevyttä kävelylenkkiä, mutta salli itsellesi myös lepopäiviä.
- Muista lämmitellä!
Lämmittelyn avulla herätellään hengitys- ja verenkiertoelimistöä, kudoksia ja hermolihasjärjestelmää, sekä suunnataan keskittyminen käsillä olevaan hetkeen.
- Panosta varusteisiin.
Kulahtaneet lenkkitossut voivat altistaa kompastelulle, puuttuvat polvisuojat ovat laiha lohtu futiskentällä. Hanki laadukkaat varusteet ja huolla niitä säännöllisesti.
Hauskoja hetkiä liikunnan parissa toivottaen,
Fanni
Lue lisää
- Kattaako vakuutus uuden harrastuksen?
- ”Mikään ei tuo samanlaista iloa kuin tanssi” – tanssiminen on antanut Lauralle rohkeutta ja itseluottamusta
- Vakuuta itsesi ja ihmiset lähelläsi: vakuutukset hyvinvointisi tukena
- Onko yrittäjän tapaturmavakuutus voimassa vapaa-ajalla? Fanni vastaa
- Mitä kannattaa ottaa huomioon tapaturmavakuutusta hankkiessa?
Auttoiko tämä sinua?
Jaa